Viikonloput on parhautta, etenkin laiskat sunnuntait kun ollaan kavereiden kanssa kaikki vapaalla ja hengaillaan yhdessä tekemättä juuri mitään (eli toivutaan krapulasta kun oltiin edellisenä iltana yhdessä juhlimassa, haha). Viime sunnuntaina hengailtiin Rafan, Kimin ja Annan kanssa erinäisissä ravintoloissa ja kahviloissa ja syötiin paljon. Kaiken ruokamätön jälkeen Rafa vei meidät ihanaan hippikahvilaan teelle, ja voin sanoa että paikasta tuli miun lemppari ihan kertasysäyksellä! Laaja teevalikoima, hassuja koriste-esineitä, psykedeelistä taidetta seinillä ja upottavia sohvia, ei sitä muuta tarvitsekaan täydelliseen iltaan!
Opiskelijaravintola Teviot, joasa saa herkullista darraruokaa melko halvalla
Vessat miehille ja mustekaloille.
Yllytettiin Kimiä maistamaan uppopaistettua mars-patukkaa. Näyttää ällöttävältä mutta maistuu taivaalliselta.
Kim ei yksin jaksanut syödä rasvaista herkkuaan joten me muutkin päästiin maistamaan.
Joululoma Suomessa, sitten muutama päivä Lontoossa ja nyt olen palannut takaisin Edinburghiin arjen keskelle. Lontoossa en voinut kuvailla niin paljon kuin olisin halunnut, sillä vaikka sain Suomessa odottaneen kamerani takaisin, unohdin akun laturin Edinburghiin joten piti säästellä viimeksi kolme kuukautta sitten ladattua akkua .
Waterloo Bridgen alla oli valtava kirjakirppis
Southbank skate park
Thames
London Eye
London Eye
Big Ben
Westminster Abbey
St James's Park
St James's Park
St James's Park
Trafalgar Square
The National Gallery
Trafalgar Square
The Tower of London
Tower Bridge
Tower Bridge. Miulla oli liiankin innokas kuvaaja kaverina, ja tässä yritän jo selvästi mennä eteenpäin kun toinen vielä vaan kuvailee.
Sunnuntaina olimme suunnitelleet kaverini Annan kanssa, että viettäisimme rauhallisen leffaillan Ryan Gosling -elokuvien ja herkkujen parissa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun kaupungilla törmäsimme sattumalta Kimiin, Annaa ja Rafaan, jotka kertoivat illalla kiipeävänsä muiden au pairien kanssa pimeällä Holyrood Hillille sytyttämään taivaslyhtyjä ja ihailemaan kaupunkia. Päätimme sitten Annan kanssa lähteä heidän mukaansa, mutta ensin kävimme Filling Station -ravintolassa syömässä yhdessä.
Rafa, minä, Kim, Anna, Anna
Anna päätti luovuttaa ennen kuin pääsimme edes kukkuloille asti sillä ulkona oli todella kylmä ja tuulista. Kiipeäminen oli vaikeaa säkkipimeässä, etenkin kun maa oli märkä ja liukas ja "matkanjohtajamme" Tomy päätti poiketa kunnollisilta reiteiltä ja päädyimme tarpomaan pientä mutaista polkua pitkin jyrkkää ylämäkeä.
Pääsimme kuitenkin ylös asti, josta oli huikeat näkymät öiseen kaupunkiin. En kuitenkaan saanut yhtäkään kunnollista kuvaa sieltä.
Miun hiuksista voi päätellä miten tuulista siellä oli.
Tuuli oli niin kova ettei kukaan saanut sytytettyä taivaslyhtyjä joten koko säätä uhmaava vaellus oli täysin turhaa. Onneksi pettymyksistä huolimatta kavereiden seura piristi, ainakin kun lauloimme koko matkan takaisin alas duck songia. En kyllä toista kertaa enää aio lähteä kiipeämään tuonne täysin pimeällä. Naureskeltiinkin yhdessä, että tätä lähemmäs extreme-urheilua ei ehkä koskaan tulla pääsemään!
Edinburghissa asuessa olen oppinut arvostamaan Suomen talojen lämmitystä. Täällä vanhat kivitalot ovat lämmittämisestä huolimatta aina koleita, ja muistelen kaiholla miten ihanaa olisi jos esimerkiksi suihkusta tullessa ei tuntisi jäätyvänsä kuoliaaksi. Lämmitys on erittäin kallista ja hostäitini kertoikin, että joka talvi Britanniassa kuolee useita ihmisiä (etenkin vanhuksia) kylmyyteen, sillä kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa maksaa asuntonsa lämmitystä.
Villasukkien ja teen lisäksi hankin tänään uuden aseen taisteluun kylmyyttä vastaan - onesie-haalarin. Tää on niin mukava ja suloinen, että tänään teki mieli jäädä kotiin katsomaan leffoja eikä lähteä ulos ihan vain siksi etten halua ottaa tätä pois päältäni! Talven suosikkivaate löydetty.
Lauantaina uhmasimme säätä ja päätimme kiivetä Arthur's Seatille, mikä on yksi Edinburhgin kuuluisimmista ja suosituimmista turistinähtävyyksistä. Arthur's Seat on Holyrood Hillsien korkein huippu ja kohoaa noin 250 metrin korkeuteen.
Aamupäivän sade oli jo lakannut kun lähdimme kiipeämään, mutta maa oli mutainen, liukas ja täynnä lätäköitä, mikä teki kävelystä huipulle entistä rankempaa. Vaikka kulkemamme reitti oli vain puolitoista kilometriä pitkä niin loppumatkasta näytimme varmasti hikisiltä ja hengästyneiltä, kun vastaantulijatkin kannusti meitä: "Ei oo enää pitkä matka, kohta te ootte jo huipulla! Kyllä te pystytte siihen!"
Maisemat huipulta olivat kyllä kiipeämisen arvoiset: en usko että mistään muualta näkee kerralla koko Edinburghin aina merelle asti. Tuntuu että valokuviin ei vain millään saanut taltioitua sitä upeutta :(
Huipulla ollessamme alemmas rinteille oli kertynyrt paksua sumua, joten lähdimme kapuamaan alas ennen kuin tulisi pimeää.
